torstai, 4. kesäkuu 2015

Uusi blogi pohja hakusessa

Roina mikä roina tämä vuodatus.net
Yrittämisestä huolimatta, vuodatus.net tökkii tolkuttomasti ja nykyään en pääse kirjautumaan sisäänkään kuin luomalla aina uuden salasanan.

HUOM! Kunhan hyvän blogipohjan löydän, niin osoite julkaistaan kotisivuilla www.dunjasha.com / http://personal.inet.fi/private/dunjasha/index.htm

sunnuntai, 17. toukokuu 2015

Kesä on tervetullut!

Jokapaikassa jo vihertää, ja jopa meidän pihallakin nurmi kasvaa. Kesä ja kärpäset tulee!
Koko talven kun koirat pihalla kävelivät,niin suurimmaksi osaksi pihaa syntyi sellainen melkein 10cm paksun tiiviin jääkerroksen,joka ei meinannu sulaa keväällä pois,ei tekemälläkään.Muilla jo nurmikko esillä joistakin kohtaa, niin meillä piha vielä tiiviin lumen ja tuon jäänpeitossa,jonka päällä usean cm vesikerros.Liukas jää oli hirveän vaarallinen koirille, joten oli pakko edesauttaa suolan avulla jään lähtemistä.Koiran tassutkin kesti suolan,vaikka siitä varoiteltiinkin.
Olin ihan varma, ettei se jää katoa siitä kesäksikään.Huhtikuuhun mennessä oli jo onneksi kaikki sulanut pois, mutta piha oli ihan keltanen.Suolahan keväällä aiheuttaa juuri sen, että nurmi kellertää, sekä lisäksi pitkään kestänyt jää.
Naapureille viherti jo nurmikko kirkkaasti huhtikuussa,kun meillä alkoi pikkasen edes nurmi näyttäytymään Huhtikuun lopulla.Nyt toukokuun aikana kuitenkin nurmi kivasti lähtenyt kasvuun.
Vaikka ne hyttyset tulee riesaksi ja kesällä valitetaan hellettä, kuraa ja hiekkaa tulee 24h/7 sisälle koirien tassuista,niin kyllä sitä kesää taas odotetaan.Pääsisi Jekkakin taas suolle ja uimaan,kun kesä etenisi.

20150425_162302.jpg
Huhtikuun loppu

20150517_093234.jpg
Toukokuun puoliväli.Nurmi kasvaa hitaasti mutta aikavarmasti.Ehkäpä pihassa on paksu nurmi keskikesällä jo.


Rahan tuloa ei voi estää...

...tai siis rahanmenoa ei voi estää.Jekan hieronta ja osteopaattihoitoihin,sekä muiden koirien hierontoihin menee nyt aikamoinen summa rahaa.Isoin summa menee kuitenkin autokouluun,jonne olen päättänyt mennä.Tavoitteena olisi tämänvuoden aikana saada se väliaikainen ajokortti käteen.Koiria on ilmoitettu näyttelyihin,sekä joihinkin kisoihin ja taas olisi loppuvuonna Eestin reissua edessä.Enemmän on menoja kuin tuloja.

Anhavainen20150514_134137_-1.jpg
14.5.2015

torstai, 7. toukokuu 2015

Jeka joutuu ottamaan levonkannalta toukokuun

Ennen Mustialan maastokisoja, Jekka kävi hierojalla,koska sillä oli selkä selvästi kipeä.Hieroja sai sen oikein hyvään kuntoon,mutta kisoissa finaalissa jotain meni mönkään, koska yhtäkkiä vauhti hidastui ja laukka muuttui pompottelevaksi.
Loppupuolella rataa siirtyikin jo raviin ja lähti uudestaan vieheen perään laukalla vasta loppumetreillä.Mutkiin Jekka ei myöskään taivu, vaan vetää ne pidemmän kaaren kautta.

7.5 hierojan kanssa mietittiin, että mikä koiran vetää niin jumiin, koska selvää syytä ei löydetty. Reisi sillä oli todella jumissa tälläkertaa,jonka kuitenkin sai hyvin auki.Ehdotin yhdeksi syyksi takajalan anturaa, joka on leikattu 2014 auki,mutta hierojasta se ei voi olla syynä,koska antura ei sillä selvästi ole kipeä,niin ei se sitä muista kun vietti päällä.Eikä hierojasta myöskään laukka muutu pompottelevaksi sellaisen takia.Onko sitten lonkissa tai rangassa jotain mikä aiheuttaa jumiutumiset tai sitten jokin muu syy....Tätä nyt koitetaan toukokuun aikana saada selville, käymällä hierojalla, sekä osteopaatilla.
Jekka on myöskin nyt levolla ainakin kaksiviikkoa,kunnes on seuraava hieronta, jotta nähdään meneekö se levollakin jumiin uudestaan.Omaa pihaa pidemmäs se ei nyt saa vapaaksi lähtä,jotta vältyttäisiin liialta revittelyltä.
Yhtenä vaihtoehtona,on kuvauttaa ainakin ranka ja jopa lonkatkin,mutta sitä katsotaan sitten, kun ei muuta keinoa enää ole selvittää syytä.
 

lauantai, 18. huhtikuu 2015

Blogi hengissä jälleen

Lopulta kävi sittenkin harmittaa, että poistin vanhat kirjoitukseni ja suljin blogin.Olisi ollut taas oikein hyödyllistä löytää vanhoista teksteistäni, mitä kuka ja milloin käynyt jotakin.No niitä vanhoja tekstejä ei enää saa takaisin.

Blogi kirjoitukseni on mielipiteitäni ja pohdiskeluja lähinnä omista asioistani.Kirjoitukseni koskevat suurimmaksi osaksi koiriani.En kirjoita blogiin säännöllisesti,vaan silloin kun siltä tuntuu.
En myöskään kirjoita blogia siksi,että haluan koko maailman tietävän niistä.Ehkäpä siksi haluan kirjoitukset julkiseksi, jotta turhilta ja varsinkin vääriltä juoruilta katkeaisi siivet.

sunnuntai, 22. helmikuu 2015

Blogi suljettu!